maanantai 16. maaliskuuta 2015

POST II: Hujoo Berry

Viimeiseen asti epäilin, että niissä nukkekaupoissa on joku koira haudattuna. Niin sellainen "how can it be true"-fiilis. Eka ajatus olikin "voi ei", kun otin sen paketista. Edellinen omistaja oli yrittänyt tehdä sille faceuppia, köh, hieman epäonnistuneesti. En kyllä itse väitä pystyväni yhtään sen parempaan. Onnekseni ystäväni kuitenkin suostui ilomielin kustomoimaan hujootani seuraavan kerran kun nähdään! Huokeaan hintaan vieläpä. Kyseessä on sama kaveri jolta ostin Lagoona-kustomin ^^ Hän osaa! Eikä ole ensikertalainen. Ensin aioin kustomoida tämän tyllerön joskus itse, että tästä tulee mun kustomiprojekti mutta en mä uskalla... Tämä kuitenkin jäänee ainoaksi Hujookseni. Ja tarvitsee kustomin mahd. pian!
Hujooni eyechipit on hiukka hassut, mutta olen toipunut alkujärkytyksestä jo, on tämä ihan söpö näinkin. Ja hämärässä faceuppia ei edes näkyisi, joten... :D Peruukin kunto on aika huono, mutta sillä ei ole paljoa merkitystä; multa löytyy ylimääräinen peruukkikin mutta en heti ala tätä edes vaihtamaan. Tämä peruukki on herkullinen, tumma pinkki. Nuken nivelet käyttäytyvät vähän "kummasti", muljahtelevat, mutta toisaalta mulla ei aiemmin ole ollut tälla tavalla nivellettyä nukkea, niin en oikein tiedä miten niiden pitäisi toimia silloin kun ne on täysin ehjät. Polvissa tällä on kaksoisnivelet jne...
Lähikuva, jossa tämänhetkinen faceup(yritys) näkyy.
Nukke tuli siis ilman vaatteita. Liccan vaatteet näyttävät sopivan sille ihan hyvin. Voisin kuvata sitä ja muita tyttöjä yhdessä ilman vaatteita vertailun vuoksi.
 Hiukset näyttävät ihan kirsikanpunaisilta näissä kuvissa, ovat oikeasti pinkimmät. Mansikka-tyttö!
 Hän on keijukainen, Toska nimeltään... ja hän on mansikkapelloilta kotoisin, suomalainen sinisilmä.
 "Tervetuloa perheeseen, Toska!" ^_^
Toska tykkäsi oitis mun sohvasta, koska se muistuttaa mansikoiden väristä...

4 kommenttia:

  1. Huuh, onpas sillä isot silmät! Jotenkin kissamaiset. Nivellys näyttää tosi hyvältä, harmi jos ei toimi niin kuin pitää. On kyllä onni jos kaveripiiriin kuuluu taitava kustomoija, niin tietää kenen puoleen kääntyä maalausongelmissa. Ovatko nuo hujoot sellaisia että ne on tarkoitettukin kustomoitavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh niin, mulle tulee myös Novit mieleen noista. ihmis-novi.

      joo ne on vähän niinkuin bjd:t eli osissa ostetaan! "köyhän miehen bjd", kutsun sitä :D joitain olenkin erehtynyt luulemaan bjd:ksi.
      on tosiaan onni kun oon saanu tutustua Mantikseen ja hää tykkää vielä tehä noita kustomeja ym. <3

      Poista
  2. Voi ei tuon faceupin kanssa, mut onneks saat tilalle sit paremman. ^^''
    Tosi jännät silmät! Nenä on tosi söötti. <3
    Tosi lämpimät tervetulotoivotukset Toskalle~ Ihana tuo mansikkapelto idea! : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinpä, tietenkään tuo faceup ei näkyny kuvassa ja sanottiin että hyväkuntoinen mut.. nooh, onneks hätä ei oo suuri tosiaan ku saan siihen taitavan kustomin. mut ois toi ehkä hintaa jonku vitosen pudottanu mun mielestä.
      Toska kiittää ^^ se on vaan niin mansikkamaisen raikkaan punainen se sen tukka että ihan kesä ja mansikkamaat tulee mieleen.

      Poista