Ikävä

Läheinen ystäväni, voisi oikeastaan sanoa että paras ystävä, kuoli keskiviikkona. Hän oli sairaana pitkään ja osastohoidossa monta kuukautta. Aggressiivinen syöpä löydettiin liian myöhään, se oli jo levinnyt kaikkialle sisäelimiin...

Koko syksyäni varjosti rakkaan ystävän sairaus ja pelko hänen menettämisestään. Ja sitten se tapahtui.

Hän oli todellinen sukulaissielu minulle! Olimme monessa suhteessa hyvin samanlaiset, ymmärsimme toisiamme aina.

Hän oli minua nuorempi mutta joskus tunsin itseni häntä nuoremmaksi, sellainen old soul hän oli, todella viisas ja kypsä ja niin hemmetin vahva. Hänellä oli hirveitä tuskia ja hän silti jaksoi löytää elämästä myös iloa eikä katkeroitunut lopussakaan.

Mulla on häntä kova ikävä... ja tunnen olevani tämän surun kanssa yksin, koska meillä ei ollut juuri yhteisiä tuttuja. Eikä muut tunnu oikein käsittävän miten vaikea tämä tilanne on. Etäiset "otan osaa"-lausahdukset eivät juuri lämmitä. Tarvitsisin läheisyyttä ja rinnalla oloa enkä pikaisia viestejä jostain kaukaa.

But well, I don't have many friends... Tai ihmisiä joita tunnen.