maanantai 7. syyskuuta 2015

Camilla-show

Camilla Cobain on muuttanut Suomeen Yhdysvaltojen Oregonin Portlandista, mutta hän on sukujuuriltaan skotlantilainen kuten Rhiannon McFinley. (Tiedän, kaikki pisamanaamat ei ole Skotlannista, mutta kun se kansallisasu..!!!) Sukua he eivät kuitenkaan ole.
Kuten näistä kuvista arvata saattaa Camilla on intohimoinen musiikin kuuntelija. Häntä näkee enimmäkseen kuulokkeet päässä, jos hän on itsekseen. Mieluisinta musiikkia Camillalle on grunge (kas kummaa, Portland!) ja punk. 
 Camilla ei pidä syksystä ja erityisesti silloin hän pakenee todellisuutta musiikin maailmaan. Aurinkoisina päiviä hänenkin on pakko myöntää että syksylläkin voi olla kaunista.

Kyläreissulla
... syysaurinko lämmittää!
En ihan heti pääsekään yökylään minnekään kun on kissanpoikanen adoptoitu..! Kävin pitkästä aikaa veljeni luona ja olin siellä koko sunnuntai-iltapäivän, Tuutikki veteli sikeitä luultavasti koko sen ajan. Camilla oli mukana tietenkin kun veljen kämppä on supersiisti verrattuna mun kämppään joka muistuttaa sikolättiä päivä päivältä enemmän. Hankala ottaa hyviä kuvia ellei ihan rakenna järjestä kuvauspaikkaa :D Tavaraa on niin paljon että on mahdotonta pitää kämppää siistinä ja nyt on vielä rasavilli kisuli!
Camillani hiukset valuvat toiselta sivulta silmille ja on pakko käyttää apuna pinniä, pipoa tai hiuspompulaa. Muutoin ne ovat laadukkaat ja tuuheat; hauskan laineikkaat ja sopivasti kerrostetut. Nuo sen saappaat on aivan ihana! Tykkään myös collegepaidasta ja polvisukista... ^_^ Ne vaaleanruskeat samettishortsit ovat söpöt myös, vaikkeivät ihan minun vaatemakua vastaakaan, mutta kyllä ne kai nyt nukelle käy :D Tuossa yllä kuvassa Rhiannonin mukana tullut (käsintehty) pitsihamonen! J5-nukkeen verrattuna Blythen jalka on vähän isompi ja kengät pysyvät jaloissa hyvin. Jalkojen taivutus toimii myös paremmin näillä, naksahtaa polven kohdalta kuin Barbiella.
C: Mulla on ikävä kotimaata... ja Lontoota myös!

...
Auringonlaskussa takaisin kotiin...
Oli niin hyvä ilma tänään että halusin ottaa Camillan asiointireissulleni mukaan ja räpsiä muutaman ulkokuvan lisää, nyt eri ulkovaatteissa ^^

Palataan..! :)

4 kommenttia:

  1. Onpas kuvauksellinen tyttö ja hienoja kuvia! Nyt munkin alkoi tehdä mieli omaa Blytheä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no blythe on kuvauksellinen kyllä. se on inspiroinut muotitaloja ja esim valokujaa gina garan on tehnyt uran blythen kuvaamisesta (omistan valokuvakirjan siltä) ^__^ ja blythe on jo klassikko, se lienee keräilynukkejen äiti (ainakin japanissa), inspiroinut pullippiin ym.

      Poista
  2. Oo, mieletön postaus! Nimittäin, en ole kovin ollut innostunut Blytheistä, mutta tämä neiti onkin aika kiinnostava :) Ulkokuvat on niin kivoja!
    Mun täytyy nyt hankkia lisää tietoa tästä blythe-suvusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kiva kuulla :) joskus blythet esitellään tylsemmin JA toisekseen suomessa se ei ole kovin suosituksi jostain syystä tullut. olen itse nähnyt mielettömän upeita kuvia tuosta ja eritoten kun noista tehdään niin upeita kustomeitakin (pinterest on blythe-aarreaitta, suosittelen katsomaan niitä kustomeita ym).

      Poista