Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baby Face. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baby Face. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. helmikuuta 2020

Uutta ja uutta vanhaa

Tein melko äkkinäisen päätöksen, mutta toisaalta ihan perustellun; ostin Disney Animators' Collection Mini Dolls-setin..! 15 minikokoista Disney-hahmoa! Oh my so many... Too many? Moni noista DAC nukeista on kyllä jo vuosia (abouttirallaati vuodesta 2013) ollut mun holy grail-nukkeja että eipä sillä. Tänään ne sitten saapuivat! Onneksi posti on lähellä, oli muutes painava ja hankala raahata tuota jättimäistä pakettia. Avoimena se täytti koko pienen sohvani.
 Pakkaustaidetta...  Tuttuakin tutumpaa ja sitten vähän vähemmän tuttua.
Tinkerbell oli yksi eniten odottamani. En koskaan ole nähnyt sitä kuin kuvissa. Olen tyytyväinen ja odotukset täyttyivät!
Lumikki ei aiemmin ole ollut mikään lemppari koskaan mutta tämä pieni Lumikki kyllä jotenkin sulatti sydämen.
 Tuhkimo on ollut lemppareitani aina, mulla joskus oli tämä isona versiona.
Belle on myös sellainen jota en ennen ole nähnyt luonnossa. Ensin meinasin että myyn sen mutta en nyt ainakaan ihan heti! SÖPÖ!!!
 Alice! Toinen jota odotin tosi kovasti. Otin tämän myös jo paketista... Hiustenlaatu oli suoraan sanoen pettymys. Ihan lytyssä takaa. Laitoin sen nukkehyllyyn koristeeksi. Neitosen kasvoissa on myös jotain mikä saa ne kiiltelemään...
Ikisuosikki Rapunzel... Se joutui jo kuumavesikäsittelyyn mutkikkaine hiuksineen. Saa nähdä mitä tulee, kunhan kuivuu. 
Yllätyin miten plajon pidän tästä pienestä Kristoffista. Ihana <3 Jotenkin peikkomainen! Tai tonttumainen?
 Ja taas yksi odotettu... Lilo! Tähän ihastuin ihan vast'ikään. Ei alunperin kauheasti sykähdyttänyt. Ihana peikkomainen söpis!
Pocahontasin otin ensimmäisenä paketista. Ajatuksena oli että tämä olisi Corneja-noidan tytär. Hiukset piti kuumavesikäsitellä, aika huonolaatuiset. Laatu tuntuu vaihtelevan paljon nukkejen välillä.
Toisena paketista pääsi ihana Tinkerbell. Tälle 10/10! Tosi hyvälaatuinen ja suloinen! Tekisi vähän kyllä mieli kokeilla tuota mekkoa Meridalle...
 Lilo sai heti talvivaatteet. Ottanen neidin huomenna mukaan töihin... :) 
Jeliza-Rose, that's her name. Pawla Wolfin (Monster High) mekko sopii mainiosti <3
Vast'ikään tuli ostettua takaisin tuo Baby Face-nukke So Sorry Sarah. Mulla on aiemminkin ollut tämä vuosia sitten. Nyt sain pulittaa tästä huomattavasti enemmän kuin silloin 2013 tms. En enää kyllä erehdy myymään tätä pois. Joistakin nukeista tietää vasta pitkän ajan päästä onko ne oma juttu. Viime vuosina en ole katunut pois myymisiäni samalla tavalla kuin vaikka 2010-2014. Nykyään mietin tarkkaan ja hartaasti ennen kuin laitan mitään myyntiin. Nuken täytyy olla ainakin vuosi kaapissa ennen kuin se kannattaa myydä. Inspikset tulee ja menee... Täytyy olla varma että ko. nukke ei enää inpsaa :D 
Vauvanukeksi tämä on tosi inspiroiva ja mukava kuvattava. Johtunee nivellyksistä ja ilmeikkyydestä.
Tälle sopii My Little Baby Bornin vaatteet, samaa kokoa niiden kanssa. 
Myös Licca-nukke on uudestaan viime aikoina alkanut inspiroida. Onneksi en ollut myynyt kaikkia niitä pois. Multa löytyy vielä pari Liccaa :) Vuosiin se ei inspiroinut ja yksitellen olen myynyt niitä pois mutta ihka ensimmäiseni olen jättänyt myymättä.
Sitten viime Licca-innostuksen nukenvaatekokoelmani ovat huikeasti kasvaneet. Jes, paljon "uusia" vaatteita Liccalle siis! Hutera muistini kertoo että tämän nimi oli Miwako...
 Lyhensin aikanaan Miwakon otsatukkaa niin että kulmakarvat näkyvät, se tuo ilmeikkyyttä hänelle :)
Licca ei olekaan helposti saatavilla oleva nukke. Kaverin vinkeistä huolimatta en ole löytänyt uusia.. vielä. Ehkä vielä joskus tielleni eksyy uusi, minulle sopiva Licca.
On ollut piristävää vaihtelua piiitkästä aikaa kuvata Liccaa.
Tämä toinen Liccani oli vailla vartaloa. Vaihdoin sille Blythe-vartalon. Tämä oli suosikkini aikoinaan. Wendy! Ihanan kalpea ja klassinen tummine polkkatukkineen. Ei aavistustakaan mikä Licca on kyseessä. Ei tosin tuosta aiemmastakaan mutta se saattaisi pienellä googlaamisella löytyä sillä ostin sen stock-asussa (kai!?).
Mulla on tallella vielä pari pientä Licca-nukkeakin. Vai miksi näitä sanotaan. Tämä lienee Miki, Liccan pikkusisko:
 Tämän brunetin nimeä en tiedä: 
Vai liekö se brunetti Miki, ei hajua.
Onkos täällä lukijoissa Liccan keräilijöitä :) 

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Höpötystä ja kuvatuksia nukeista

Baby Face So Sorry Sarah is back! So Sorry Sarah eli Linnea :) Tämä oli yksi niistä kovasti katumistani myynneistä mutta löysin sen toissa viikolla eräältä kirpparilta jälleen. I'm so happyyy... Mulla täytyi olla jotain todella kiinnostavaa kiikarissa kun möin Sarahin silloin joskus, kova rahapula tms.
On ehkä vähän huvittavaa muokata oikein huolella kuvia vanhasta, käytetystä lelusta mutta kuvankäsittely on lemppariharrastukseni, niin mikäs siinä... :D
Sweet and lovable
Vaatteita 30- ja 40-senttisille nukeille on kertynyt jo aika mukavasti eikä nukkien tarvitse aina olla samoissa vaatteissa. Disney Animators' Collection-nuket ovat myös sen verran hoikkia, että niiden vaatteet sopivat hyvin lyhyemmille Baby Face-nukeille.
So Innocent Cynthia näyttää musta ihan pojalta, sen nimi oli joskus 2v sitten joku Justus mutta ei se oikein iske... Pitää miettiä nimeä. Mutta kaksoset nuo pallerot ovat, tyttö ja poika. Lenni ja Linnea?
Nuo 2 jääköön ainoiksi Baby Face-nukeikseni. Myös DAC-kokoelma on taas kutistunut, kun olen halunnut viime aikoina karsia turhia nukkeja pois, syinä tilanpuute ja muutenkin jotenkin ahdistavaa se suunnaton tavarapaljous... Kyllä noiden keräily on nyt nähty, ei ole sitä ominta juttua vaikka Rapunzel ja Pocahontas kuuluvatkin kauneimpiin ja rakkaimpiin nukkeihin mitä tiedän/olen omistanut. Vaihdoin tylleröt keväisempiin vaatteisiin, kun pitkä talvi viimein alkaa olla ohi:
 Heipat ja moikat myös Lil' Miss-Emmalta:
Musta on kiva omistaa hienompien, särkyvämpien lisäksi joitakin tällaisia nukkeja joiden särkymistä ei tarvitse koko ajan pelätä pukiessa, muutoissa, säilytyksessä jne, minä kun olen niin kömpelö ja runsas vaatteiden vaihtelukin noilta aasialaisilta nukeilta tuntuu kuluttavan niveliä ihan tosissaan. Näiden viiden lisäksihän mulla on ylimääräinen Lil' Miss-nukke ja Kaalimaan Kakara tuolla vaatehuoneen uumenissa... Eiköhän niitä ole jo tarpeeksi.
Ensi viikolla mulle on tulossa yksi aika "yllättävä" nukke postissa; löysin sen tori.fi-sivuston kautta aivan sattumalta. Minun piti työläällä salapoliisityöllä itse selvittääkin mistä nukesta oikein on kyse.  Ja selvisihän se sitten lopulta: myytävä nukke on korealainen Hujoo Berry basic peruukiilla ja eyechipeillä! En ollut aiemmin ainakaan kuullut niistä, tosin ehkä joskus törmännyt Pinterestissä sen kuviin tms. Se muistuttaa paljon BJD-nukkeja, Lati Dollia tai jotain. Onko hujoot teille tuttuja?
Se näyttää suunnilleen tuolta mutta minusta sen kasvot olivat kuvassa hiomattomat ja kiiltävät... Hujoo Berrystä tulee varmaan ensimmäinen kustomointiprojektini. Siitä on suloisia kustomeja Flickrissä ja Pinterestissä ja olen aina halunnut kokeilla sitä itsekin. Pitää tehdä se vaan huolella ja vähitellen, niin eiköhän siinä onnistu. Ja ei mitään liian kunnianhimoista! Minua vähän jännitti että huijaako se tyyppi siellä jossain multa vajaan viisikymppisen ja muutenkin pidin uskomattomana tuurina että löysin tuollaisen BJD-tyyppisen nuken niin halvalla ja odottamattomasti. Mutta kyllä mä eilen illalla sain jo pakettikoodinkin, että on se matkalla tänne. Kai se on uskottava ja luotettava :D Hujoon kuvaaminen tulee olemaan hauskaa, kun sen polvissakin on tuplanivelet niin sen saa monipuolisempiin asentoihin. Awws..! 

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

MYYTÄVÄÄ

Laitoin huuto.nettiin myyntiin mm. nukkeja. Yllä oleva Pocahontas lyhyine hiuksineen edullisesti lähtöhintaan 20€ KLIK! muok: MYYTY
Myynnissä myös Monster High Catty Noir vaatteineen & ständeineen ja tuunattavaksi nude Draculaura. Ja tämä söpöliini (Baby Face So Sorry Sarah):
Ilman pipoa tämän nuken tukka näyttää aika kamalalta ja pipo ei tule mukaan mutta äkkiäkös sellaisen neuloo ;) Isot Blythe-nukkejen pipot ja Baby Bornien pipot sopivat muun muassa sille. Myyn myös edullisesti melkein uudenveroista Disney Storen Merida-nukkea!
Shoppailemaan vaan! 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Mitäänsanomaton postaanpahan-ihan-vaan-huvin-vuoksi-postaus

Tällä kertaa kuvapostausta poneista ja "lapsosista" sairaslomalta käsin, ei jaksa panostaa... Ilahdutti paljon löytää tuo iso^ G3-kampausponi huuto.netistä. Olin aiemmin nähnyt siitä vain kuvia Tumblrissa. Näyttää nätiltä ikkunalaudallani^_^ Ja Rapunzelin kanssa:
Hemmottelen noita mun lapsia :D
 Muppet-mörkö H&M:ltä! Mikä tuon nimi olikaan? Remember..? Onko tuo Cookie Monster?!

G1-poneja minulla on tällä hetkellä tämän verran (uusin vaippapöksyinen Starburst):
G1- ja G3-poneilla on jotenkin lempeämmät ja rauhallisemmat silmät kuin G-nelosilla; ne on ihan maanisen näköisiä :D Feel disturbed when they're staring at me... Piti täydentää ponikokoelmaa myös tuollaisella iiisolla G3-pehmoponilla (Sakura):
Sen kunto on mikä on, mutta söpöys korvaa kunnon. 
Baby Facet on siitä hyviä kuvattavia, että niiden jalat ja kädet ovat nivellettyjä ja kaulassakin on pallonivel... 
Lellikki-Linnea..



Tässä vielä G1 So Soft Cupcake-poni Beach Ballin kanssa: