Näytetään tekstit, joissa on tunniste LPS Blythe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LPS Blythe. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. toukokuuta 2017

Ondinen ihmiselämä

Päivitin vihdoin ja viimein nukkeneitieni esittelysivua, kun oli motivaatiota ja aikaa. Käykäähän kurkkaamassa :) Muita nukkehahmoja-sivu on tosin ihan päivittämätön vielä.

Söpö Ondine on kauhean vähän näyttäytynyt blogissa koska mä en vaan pidä sen turkoosista tukasta vaikka väri kaunis onkin. Ei inspaa! Blythe, ensirakkauteni koko nukkeharrastuksessa, ansaitsee hyvän peruukin... Pitää siis tilata Winkylle uusi peruukki taas kun se sen peruukki meni nyt pysyvästi Ondinelle >__<
 Nämä ensimmäiset kuvat on otettu talvella ja Instagrammissa niitä julkaisinkin...
 70s Show-girl <3
Ondinehan on ollut merenneito, mutta nyt se päättänyt että haluaa olla lopullisesti ihmisen hahmossa. Se koki jotain todella ikävää merten syvyyksissä, joten se otti ja pakeni, jätti meren kokonaan ja haluaa vain unohtaa kaiken. 
Ondine on tavallaan niin kuin minä. Ostin sen kun olin onneni kukkuloilla, pilvilinnoissa ja umpirakastunut. No, sitten kävi miten kävi. Tunnen olevani vuosia vanhempi yhtäkkiä (oli jo aikakin toisaalta), kyyninen ja pettynyt mutta viisaampikin. Pastellilasit on poissa silmiltä :D
Meinasin mennä kuvaamaan Ondinea tuohon lähelle luonnonsuojelualueelle, mutta enpä sitten jaksanutkaan. En ole osannut muuton jälkeen levätä juuri yhtään niin olen koko ajan ihan väsynyt ^^' Mulla on myös kortisonikuuri juuri nyt ja se aiheuttaa unettomuutta... Että vointi on aika perseestä mutta kyllä se tästä! :D
Kela saisi vähän pistää vauhtia toimiinsa (en saanut asumistukea koska se meni vanhalle vuokraisännälle, niin olen persaukinen) että pääsisi harrastamaan shoppailuterapiaa :D Vähän uutta materiaa ja hups, ex-mies on poissa mielestä taas vähän aikaa.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Postaus2: Värikästä joulua

Hei, sanokaa onko mun postauksissa aina liikaa kuvia? Vai sopivasti? Otan niitä aina niin paljon ja sitten on vaikeaa karsia.
 Camilla ja Mimosa^
 Mimosa-paralla ei ole kenkiä... C: Et kyllä lähde avojaloin reissuun.
Sitä paitsi nyt oli Kimikon vuoro..!
 Tuutikki the Häirikkö
 Kuusenkoristeena
 Tuo joulupukki on jotenkin pervo:
 Tuo^ asento nääs! :D
 K: Minulleki kaakaota!
 Tässä sitä jo odotellaan joulupukkia... Kimiko ei koko reissulla halunnut luopua nallepipostaan.
Catrine oli myös mukana. Mulle tulee mieleen siitä se Pekka Töpöhännän Arkadian Ulla, muistatteko? :D Pekan ihastus!

 Näistä kuvista tuli ihan sinisiä!
 Tuutikki meni hepuliin kun näki mut ikkunan takana:
Se oli muutenkin koko reissun ajan hepulissa kun uusi paikka täynnä virikkeitä. Nuuski paikkoja eikä asettunut yhtään...


Ajattelin joululahjarahoilla ehkä yhden Monsterin ostaa... :P Tälle shoppailulle ei loppua tule!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Mun nukkejeni persoonat ovat aika hitaasti kehittyneet; olen profiilit alussa jo kaikille tehnyt, mutta vasta myöhemmin kuvatarinoiden ym. myötä nuket tuntuvat kunnolla istuvan profiileihinsa. Ihailen aina niitä keräilijöitä, joilla on kunnon taustatarinat nukeille ja se on herttaista, kun jotkut puhuvat nukeistaan melkein kuin ihmisistä^_^ Jonkun mielestä se varmaan on creepyä (tai varmasti useiden siis eikä vaan "joidenkin"), mutta minusta se kertoo vaan huumorintajusta, luovasta mielikuvituksesta ja siitä, että sopivasti on sisäinen lapsi elossa. Onneksi kapeakatseisuus nukkekeräilyä kohtaan on paljon vähentynyt ja se on alkanut yleistymään TAI sitten keräilijät vain ovat tulleet kaapeistaan.


Menipäs tuo teksti nyt asiasta kukkaruukkuun :D Sain päivitettyä viimein nukkeprofiilit-osion ja ajattelin lisätä LPS Blythet samaan sivuun myöhemmin, ehkä myös joitakin muitakin nukkeja (ainakin Coralinen!).
Mina halusi kutsua uuden tytön teelle. 
M: Vaikken itse syökään enää muuta kuin verta tykkään pitää teekutsuja..!
Camilla: Kiitos kutsusta. Mukava tutustua sinuunkin!
Camilla on pukeutunut goottiteemaisesti vampyyrin kutsuille... Pieni Kimiko tuli mukaan Coran kaveriksi.
Rhiannon liittyy kauneusuniensa jälkeen seuraan.
C: Tämä onkin niin iso annos, etten yksin jaksaisi syödä tätä, eikä Kimikostakaan tehtävässä paljon apua ole..!
Sitten poseerauskuvia isommista tytöistä:
 Rhiannon: Mihin mun pitää katsoa? Hihihi.. Kauhean pieni se linssi!
 M: Mikä hepulipäivä sinulla oikein on, Riri?
R: *tirskuu* Univelkaa!
 Pikku-Corakin otetaan syksyn poseerauskuviin. Voi tuota Minan otsista! Olen yrittänyt tasoittaa sitä mutta on hankalaa milli kerrallaan korjata virheitään.
Tämä kaksikko näyttää hyvältä punaisissa! Loppuun tuollainen vanha Rhiannon ja nallukka-shotti:
Mui :3

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Hieno neiti Cora ja Mimosan seikkailut

Tuntuu siltä että mitä monipuolisempia (?) kuvia ottaa, sitä huonommin keksin mitään kirjoitettavaa. Joistakin kuvista keksii jotain, joidenkin kohdalla lyö tyhjää. Tässä postauksessa siis vielä reissukuvia.
Pikku-vampyyri Cora Addams matkusti vanhempieni luo meikkipussissa Mimosan kanssa. Tässä hieno neiti poseeraa matkalaukkuineen laivan pienoismallin kanssa. C: Tuollaisella laivalla tuli purjehdittua 1700- ja 1800-luvulla!
 Coran hevonen Christopher oli myös messissä.
Enjoying warm summer... Oops, äippäni photobomberina :D
 Cora ei erityisemmin pidä kirkkaasta auringosta joten hän suojautui koko päivän ison hatun alle.
Mihin olet satuttanut kylkesi, Christopher?
Kuten Rhiannon, Mimosakin teki tuttavuutta norsun kanssa. Tämä norsu vain ei lähtenyt nukkeneitien mukana kotiin :D (Päässä Mimosalla Barbien kissapanta. Mimosa muuten on ihka ensimmäinen LPS-Blytheni ja se on ollut minulla yli 5 vuotta jo. Liekö vanhin nukkeni? Ansaitsisi oman postauksen, eikö vaan!)

 Mimosa on rohkea pieni tyttö ja meni aika huimiin paikkoihin poseeraamaan. Tässä rantalenkillä^

Panta irtosi laukun pohjalle ja annoin sen olla...
Käytiin vanhempien kanssa samaisella lenkkipolulla pääsiäisreissulla ja silloin kuvasin siellä MLP Rainbow Dashia. Tällä kertaa taideteokset polun varrella olivat hieman erilaisia, samoilla paikoilla suunnilleen tosin. Yllä Mimosa poseeraa jättikannolla ison toteemin juurella...
Yhden männyn runkoon oli laitettu verkkoa ympärille ja siihen kenkäpareja kymmenittäin:
 Siellä se Mimosa yhdessä kengässä seisoo ^^ M: Jospa en saa tästä jalkasientä hiuksiini!!! O__O
Pääsiäiseltä tuttu kääpäpuu:

Kukkaiskeijuleikkejä
 Vierailija kirkkomaalla

Ei enää niin kovin paistanut kolmantena päivänä niin Corakin uskalsi heittää hattunsa pois.
Christopher on hullaantunut emäntäänsä...
C: Oh, syksy on kohta täällä...
 Se on niiiiin sulonen <333 Kuvissa paljon ihanampi kuin irl :D Kun hyvä kun näkee sitä ellei vie ihan silmän alle. Onneksi sain lasit *hehe* 
Pienet kotiinlähtijät ^^ <3

Ps. Aion ostaa tänään Getting Ghostly Draculauran jos niitä vielä on..! Yay, vihdoin!!!