Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takara. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Pehmokamut

Olen yrittänyt miettiä miten tekisin pehmoistani kiinnostavan postauksen. Vähän ehkä osoittautui hankalaksi aiheeksi sittenkin :D Yritin jotenkin luokitella niitä, värin mukaan. Ei ihan onnistunut mutta melkein. En ehkä lapsena edes pitänyt niin paljoa pehmoleluista kuin nykyään. Kaipa niistä tuli teini-iän myötä tärkeämpiä, koska sehän oli ihan ok, jos sängyltä löytyi pehmo tai pari 12-16-vuotiaanakin. Muut lelut oli sitten niin lapsellisia ja niistä hankkiuduttiin eroon ihan kerralla. Mulle se ei ollut hankalaakaan tulipalon takia... Anyways. Kaikki pehmoni on siis hankittu vuosina 2001-2014. 
Pastellikerho^. About puolet näistä pastellisista on hankittu huuto.netin kautta. Vauvannaamainen pupu on pehmoistani toiseksi vanhin, vuodelta 2001 Tiimarista, kun sieltä vielä sai kaikkea randomia ja sekalaista. Takaran keijupehmo on kiistatta erikoisin pehmoni, ja vintage Halinalle on melko harvinainen sekin.
Valkoiset. Alpacasso ja Chi on hankittukin tänä vuonna :) Pehmolelusaldo oli muutenkin hyvä tänä vuonna! 
Tuo Pound Puppies-pentu on aika turhake... Muumi jo vanha tuttu. All Purpose Rabbit ei ehtinyt ryhmäkuvaan... enkä sitten jaksanut ottaa uutta :D Psykopaattimurhaajan näköisen pupuni nimi on Hevi-pupu (korvat). Se on ihanan iso! Nukkaantuu kyllä jotenkin erityisen helposti... Ja nehän näkyy, kun tuo on valkoinen. Muuten ihan hyvää laatua. (Omoin sivulla kehuttiin korkealaatuisuudella.)
 Siniset. Kirpparinalle ja... Disney Storesta ostettu Stitch!!! Italian tuliaisia kesältä 2013 :)
 Me To You. Näitä nallukoita on kiva pukea. Mulla on ollut näitä erikokoisina, yhteensä neljä, tällä hetkellä vain tämä.
Monchhichit. Mulla oli joku ihme Monchhichi-villitys muutaman vuoden ajan. Se on mennyt kyllä ohi mutta näistä en ikinä luovu.
Sekalainen seurakunta. Näissä ei juuri ole mainitsemisen arvoista... Hugo-tiikeri on Ruotsin laivalta pari vuotta sitten ostettu; ruskea nalle on saatu Bulgarian tuliaisena veljeltäni. Gremlinsin Gizmo on yksi kautta aikojen suosikkini söpöistä leffaotuksista vaikka se leffa onkin nyt aikuisen silmään kauheata kuraa. Gizmo on vaan niin symppis, ihan paras! :D
Lisää tv/sarjis-hahmoja ja... Furbyt. Olen nykyisillään lähes kokonaan menettänyt kiinnostukseni Furbeja kohtaan viime aikoina. Mutta varsinkin tuo iso Furby on ihana, koska se on juuri halattavan kokoinen! Ja tosi pehmeä ^^ (Sen nimi on Jipi ja ostin sen sairaalareissulla kuin niin monet pehmoni) Tuollainen Laa Laa-teletappi mulla oli lapsena ja olin iloinen kun nappasin sen huutokaupassa kokoelmiini. Nostalginen vaikkakin vähän turha... Pikachuni taas ei ole mitenkään nostalginen koska olin teini kun Pokemonit olivat suosionsa huipulla Suomessa, mutta melko pitkä historia meillä jo on :P Se on hyvin toteutettu mielestäni, toteutus on lähellä animen Pikachua... parempaan en ole Suomessa törmännyt. Siksi se roikkunee mukanani hamaan loppuun.

Töks.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Postaus II: Licca-chan Mei ja ystävätär Palette

Saanko esitellä Mein:
Castle Licca, black hair. Mei on ihan "unelmanukke"! Klassiset mustat, suorat hiukset otsatukalla, tyttömäinen pinkki mekko harsokankaalla ja jollain kiiltävällä. Rusetti, pitsikaulus. LIERIHATTU. ÄÄK! Ylisöpö! :D

Mei matkusti luokseni Palette F:n kanssa, tässä hän surumielisine silmineen koulupuvussa:
Uijui! En vielä kerennyt kuvata Palettea enempää eli to be continued ;) 

Licca-kuume on kovana. Ajattelin huomenna mennä katselemaan vähän kaupoille, löytyisikö niille vaatteita... Jennylleni varmaan ainakin löytyy. Koska uudenvuoden lupaus: ei nukkeja, korkeintaan vaatteita niille... Juup.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Licca family

Kun huusin sen lilatukkaisen Licca-kaunottaren, ostin samalla kasan pieniä Takaran nukkeja myös. En ole ehtinyt niitä juuri kuvailla tms mikä kertoo siitä että nukkeja on ihan liikaa :D Varsinkin nyt kun on uusi elämäntilanne, seurustelusuhde, joka nielee suurimman osan ajastani - sekä mielenkiinnosta. Yllä kolme sööteintä pikkunukkea, tässä lähikuvaa tuosta brunetista:
Sillä on vintage Mansikka-Marjan yömekko päällä!
 Jenny ja Liccat vaatehuoneen hyllyllä poseeraamassa^
Tällä hetkellä neljän Licca-nuken kokoelmani näyttää tältä^ Otsatukka sopii Liccoille parhaiten ^_^ Niin kuin kaikelle muullekin tyttömäiselle ja söpölle (vrt. J5/Blythe).
Tässä parissa eri asussa taas tämä uusin Licca. Haluaisin lisää näille vaatteita mutta kaupan vaatteet ovat joko liian kalliita budjetille tai epäsopivia/rumia. Netistähän en voi tilata. Huuto.netistä sitten joskus sattuu löytymään aarteita... 
Yksi uudenvuodenlupaus minulla voisi olla että nukkeja korkeintaan joka toinen kuukausi ja mielellään harvemmin, sen sijaan voisi käyttää rahaa niiden tuunaamiseen ja vaatevaraston isontamiseen! Hyvä lupaus, eikö :D

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Licca!!! ^_^

Ostin tuossa xelhalta pari Licca-nukkea; isot kiitokset vielä! :) Nukkeneidit ovat superkauniita ja heti samana päivänä kuvasin niitä urakalla... "Uu, ihana, pidä toi! Just noin!" xD
Liccat ovat kyllä muotinukeista ykkössuosikkini tätä nykyä, syrjäyttivät isopäiset Jecci Fivet ja Blythet... Ne ovat niin synkkiä! Liccoilla taas on vieno, ujo hymy päällä <3 Nuo vaatteet tekevät niistä erityisihania! Minulla on vain muutama aito Licca-vaate, heti niiden yleisilme muuttuu paremmaksi kun ne pukee kunnon vaatteisiin :) Pätkäisin tuon (punertava)ruskeatukkaisen hiuksia lyhyemmiksi Candy Candyn Annie mielessäni:
<333
Pidän nukkien "nimeämisvaiheesta" paljon. Olen oikea nimi-intoilija, tykkään kauniin kuuloisista tai persoonallisista nimistä. Joskus keksin nimen kokonaan itse, joskus otan sen joltain tärkeältä olemassa olevalta ihmiseltä tms, joskus muuten vain kauniin tai kivan kuuloiseen. Hönttiä :D 
 Tälle ladylle en ole keksinyt nimeä...
Hän olisi varmaan joku aatelinen tms... :P 
Olen viime aikoina (mielestäni siis) kehittynyt sen verran kuvankäsittelyssä että julkaisen kaikkein huonoimpia kuvia täällä... Kaveri antoi nääs idean että voisin teettää kuvistani kortteja ja koettaa myydä niitä! Siinä vasta idea. Helppohan kauniita kuvia on ottaa kun malleina on tuollaisia nättimyksiä... :P Aion yrittää!
Candy & Annie^

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Jennyn uusi takki

 Jenny (tai Vanessa..) tuli esittelemään ihan vaan uutta takkiaan tänne tällä kertaa.
 Vähän tylsiä kuvia taas tuli mutta nukke on niin nätti että mitäpä tuosta! 

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Takaran tytöt

Ostin tässä vähän aikaa Takaran Jenny-nuken, jonka möi ystävällisesti Xelha KLIK ^_^ Huuto.netistä puolestaan löysin vanhan Maki-nuken joten Takaran nukkeperhe on kasvanut kahdella jäsenellä! Läiskäisenpä tähän pari utuista kuvaa niistä:
Jennyn päällä oleva mekko on myös huuto.netin kautta löydettu kotitekoinen mekko. Lil Miss-nukkea sen sijaan en voittanu - nukuin sen yli kun niiden sulkeutumisaika oli! Eli jäi taistelut siitä taistelematta :D Kyllä harmitti aluksi paljon, mutta ihan hyvä niin: ei kaikkea voi ja tarvitse rohmuta itselleen... Heh... Nyt voisi keskittyä vähitellen hankkimaan vaattehia noille nukkeneidoille. Varsinkin Jennylle minulla on vain muutama kelvollinen... Barbien vaatteet vain ovat kovin kysyttyjä - tai sitten tosi surkealaatuisia... Well, etsivä löytää!

Pitää hieman myöhemmin esitellä Stacie poneineen ja vanhat Skipperit, jotka hommasin, sekä vasta kotimatkalla oleva vintage Mansikka-Marja nukke! (Awww, can't wait...) Menen ensi viikolla taas kuntoutukseen kylpylään ja otan läppärini sinne - siellä on aikaa postailla.