Mina!

Mina Margot oli 13-vuotias, kun hänestä tuli vampyyri. Siitä on noin 150 vuotta aikaa. Hän kaipaa eniten ihmiselämästään pari vuotta vanhempaa isoveljeään Juliania. Heidän tiensä erosivat heti Minan saatua vampyyrinpureman. 

Siitä asti hän on viettänyt päämäärätöntä, yksinäistä elämää. Hän ei koskaan tullut tuntemaan tekijäänsä. Vuodet ovat tehneet tytöstä viisaan ja kartuttaneet hänen yleistietouttaan. Hän toivoo löytävänsä keijujen joukosta ystäviä, koska ei oikein koe kuuluvansa omiensa joukkoon...

Siinä hieman Minan taustoja! En enempää ole saanut itsestäni nyt puristettua, ehkä myöhemmin :D Aivojumppa on hyödyllistä mutta raskasta. Sitten vielä vähän kuvatarinaa!

Mina: Jahas! Matkatavarani ovat yöllä saapuneet. 

Onkos kaikki tallella? ... Hmmm... Vaikuttaisi siltä ettei mitään ole kadonnut. Hyvä!

 Myrtti: Vau! Sinulla on oikein aarrearkku. Oletko sinä rikas..?

Lydia: Katsokaa tätä, minun äidilläni oli aikanaan juuri tällainen riipus minikoossa! 

Mina: Siinä on vain muutamia matkamuistoja ympäri maailmaa...

Sohvi: Mistä, mistä?! 

M: Se norsu on esimerkiksi Kanadasta, kello Pariisista... Suomalainen, vanha viiden markan kolikkokin minulta löytyy!

S: Niin hienoja! Mutta onko ne hyödyllisiä..?

(Hyvä kysymys, Sohvi!)

Mina: Tässä on kuva tekijästäni. Minulta meni pitkään jäljittää tätä koska tiesin hänestä ainoastaan etunimen: Tamara. Löysin tämän pari vuotta sitten eräiltä saksalaisilta antiikkimessuilta. Ei satu olemaan tutunnäköinen..?

Cora: *on hiipinyt hiljaa paikalle* Minä olen nähnyt hänet. Siitä on kyllä jo kymmeniä vuosia.

M: Kukas sinä olet?? Oi, oletpa suloisen pieni! En ole ikinä nähnyt kokoistasi vampyyriä.
C: Olen Cora Addams. Hauska tutustua.
M: Sinä siis olet nähnyt Tamaran. Ihanko oikein tavannut henkilökohtaisesti..?
C: Sitä en voi sanoa tehneeni. Muistan hänet silti selvästi vampyyrikonferenssista vuodelta 1944, Yhdysvaltain Illinoisissa...
M: Ahaa. Olenkin kotoisin sieltä lähistöltä. Ilmeisesti Tamara viihtyy niillä seuduilla edelleen.

Mun vampyyrit! <333 Oli kyllä huippua ottaa Pullip laatikostaan, magical :D Se oli ensinnäkin isompi kuin muistin ja kuvittelin. Hiukset tietenkin ovat sieltä täältä jo sotkussa (tai olivat valmiina sotkussa), mutta ei se mitään, kun kokonaisuus on niin kaunis ja peruukki tuntuu kuitenkin laadukkaalta (tuuhea ja hyväntuntuinen). Nukkeneiti oli todellakin hintansa väärti, niin yksityiskohtainen ja taiten tehty... Tuntuu nyt todellakin siltä että tämä on se mun Pullip^_^

Kengät ansaitsevat lähikuvan! On ne vaan siistit! Mukana tuli myös lierihattu ja öö... muhvi? En kuitenkaan vielä ole saanut laitettua muhvia paikoilleen ja lierihattukin oli vähän hankala asetella, joten...

M: Palaillaan!